maanantai 30. maaliskuuta 2015

Vanhoista superstareista uudet

Käytiin jokin aika sitten Millan kanssa heittämässä kirppis-rundi Lielahteen. Punaisen Ristin Kontista löytyi selkeästi aika paljon elämää nähneet, mutta juuri mulle sopivat valko-punaiset Adidaksen Superstarit, hintaan 5,5€. Pakkohan ne oli siis mukaan ottaa.
Kengissä oli upeat kasiluokan viboja tuovat paksut nauhat, ja sekä pohjat että kengän kärki oli aivan kellastuneet. Vähän arvelutti, että jääköhän käyttämättä, mutta seuralaiseni sai mut vakuutettua, että popoista saa vielä kelvolliset. 

Ryhdyin siis tuumasta toimeen, ja marssin hakemaan uudet, ohuet kengännauhat ja valkoista kenkämaalia. Omasta takaa mulla oli jo kenkien puhdistusainetta, jolla putsasin kengät ennen maalaushommiin ryhtymistä.


Puhdistuksen jälkeen teippasin kenkien punaiset kohdat piiloon, ja aloin suihkimaan maalia pintaan. Keskityin lähinnä kellastuneisiin kohtiin, ja pahimpiin ruhjeisiin. Suihkimisen jälkeen annoin maalin kuivua hetken ja toistin vielä toimenpiteen.


Ja THA-DAAAA ! Good as new ! Tai ainakin melkein.

Oon kyllä todella tyytyväinen lopputulokseen, ja kengät onkin ollut suht ahkerassa käytössä sen jälkeen. Maali on vähän rapistunut kenkien takaosasta, mutta se nyt ei ole suuri ihmekään, kun tuolla kaiken soran keskellä on käppäillyt. Maalia mulla on vielä hyvin jäljellä, joten iso homma ei ole korjailla asiaa. :)

Hintaa kengille tuli loppujen lopuksi reilun kympin verran, eli ei paha ollenkaan !

10 kommenttia:

  1. Upeet kengät!!! Hyvin sait ne kuntoon :p

    VastaaPoista
  2. Oho kuinka näppärä olit! Ja tosi kivat kengät. Nyt odottelen vaan, että ne vilahtais jossain asukuvissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tää oli hyvä ostos! Ja kauaa ei tarvii oottaa, pian tulee asukuviinki ;)

      Poista
  3. No hei super löytö sullakin! Hitto kirppikset on kyl jees :)

    VastaaPoista
  4. Nyt mua ärsyttää. Kävin tänään kirpparilla ja bongasin 5e musta raidalliset addut just oikeen kokosena, mutta ne oli aika karussa kunnossa. Muistin lukeneeni jostain, että ne saa jotenkin ehkä pelastettua. No en siinä sitte löytäny ja muistanu, että mistä mä tätä juttua luin ja jätin kengät ostamatta. NYT ÄRSYTTÄÄ. Täytyy ehkä käydä huomenna ennen töitä kattomassa vieläkö ne löytys sieltä... :/

    VastaaPoista
  5. Niiinkö, voi eiii!! No mutta mä pidän peukkuja, et ne olis siellä vielä huomenna! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko tulla kyllä kiittämään ja isosti tästä postauksesta!! :-) Ne kengät löyty sieltä ja nyt niistä sai melkeen kun uudet tällä ohjeella. KIITOS!! Ilman tätä postausta, ois kengät jääny kyllä hankkimatta.

      Poista
    2. Jeee, huippua!!! Tosi kiva kuulla :)) ja onnea uusista kengistä ;)

      Poista