keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kaksi päivää kuvattu asu

Oltiin sovittu Mikon kanssa kuvaussessiot lauantaille, mutta koska takatalvi 2.0 antoi yhtä aikaa sekä tuulta, sadetta että räntää niskaan, oli kuvaaminen suhteellisen haasteellista. Päätin siis sunnuntaina ottaa vielä uuden yrityksen, koska en ollut täysin tyytyväinen lauantain otoksiin. Mua kuvanneet saattaakin olla jo huomanneet, että olen suht kriittinen mitä kuviin tulee, mikä on oikeasti kyllä aika ärsyttävä taakka. Olisi paljon helpompaa vaan räpsiä muutamat ja mennä sitten niillä :D Toisaalta, mitä enemmän sitä kameran edessä keikistelee, sitä helpommaksi homma muuttuu, kun alkaa rutinoitua ne jutut, joiden tietää toimivan.

-

Tää kevät on superkiireinen, ja oon huomannut, että tällaisessa stressitilassa pienimmätkin vastoinkäymiset tuntuu maailmanlopulta. Esim eilen olin repiä täysin pelihousuni, koska selvisi, että eräs tilaamani paketti oli jostain ihmeen syystä päätynyt tulliin, enkä tuntunut saavan mistään syytä miksi. Sitten siihen päälle vielä postin naisen super ärsyttävä asenne, niin olin aika valmista kauraa. (Mistä muuten tulee tuokin sanonta? Miksi just kauraa?) 

Oon siis maailman iloisin siitä, että kohta on pääsiäinen, vaikka sekin on suht kouluhommien täyteinen, mutta saa edes vähän rentoutua. Suunnitelmissa on kokkailua, vähän viiniä, kuvailua, kahvittelua ja pientä kylpylälomaa. Kuulostaa ainakin mun korvaan lähes täydelliseltä. 

Hattu - Brixton / Aurinkolasit - RayBan / Poolopaita - Monki / Nahkatakki - Cubus / Hame - Monki / Takki - Sheinside / Kengät - Dr.Martens

Mitä tykkäätte asusta? :)

4 kommenttia:

  1. Täydellinen, kuten aina<3 Yritähän siellä nyt pysyä nahoissas (mistä lie sekin tulee) ja luottaa siihen, että kyllä joskus helpottaa ja hei pian sulla on muutto ja ulkomaille lähtö ja vaikka mitä kivaa! Harmittaa ihan hulluna kun nyt ei ollukaan mahdollisuutta tulla, mutta eiköhän tässä aikaa löydy ja toivottavasti sitten on jo paremmat kelitkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii ihana kiitos<3 Ja joo tosi harmi, mutta kyllä me vielä reffit järkätään! Tuut sit vaikka Helsinkiin käymään! :)

      Poista
  2. Ei vitsi että on kiva asu!! :) Muutenkin tykästyin sun blogiis! :)

    VastaaPoista