maanantai 23. maaliskuuta 2015

Takatalven smurffiasu

Perjantaina iski takatalvi, ainakin siis lämpötilojen puolesta. Lunta ei sentään satanut, mutta pakkasen puolella oltiin koko viikonloppu. Mikko oli lupautunut kuvausavuksi sunnuntaina, ja mä koitin sitten kuumeisesti miettiä mitä päälle laittaisi. Mielessä oli vaikka mitä asuja, jotka oon halunnut kuvata jo hetken aikaa, mutta jokainen niistä tuntui jotenkin ihan liian keväiseltä siihen säähän nähden, eikä sitten yhtään huvittanut. Iski ihan hirveä mukavuudenhalu, ja päätinkin sitten vetää hetki sitten alekorista löytämäni massiivisen tupsupipon päähän ja sen kaveriksi kaikkea mahdollisimman rentoa. Alkoi vähän naurattaa, kun jossain kohtaa tajusin muistuttavani lähinnä smurffia sinisen hattuni ja valkoisten kenkieni kanssa. Haha !
Onneksi kuitenkin näyttää siltä, että kevät on tulossa pikkuhiljaa takaisin !

Hattu - Carlings / Takki - Mango / Housut - Dr.Denim / Kengät - Nike

Ps. Aloitin tänään päiväni menemällä Hallituskadulla sijaitsevaan Ihanaan hemmoteltavaksi. Tunnin kuumakivihieronta teki niiiin hyvää, ja olisin todella mielelläni jäänyt siihen makoilemaan vielä moneksi tunniksi. Olo oli super rentoutunut hoidon jälkeen, ja tunsin itseni ihan spagetiksi, mikä oli erittäin tervetullutta. Kiva alku tälle super kiireiselle ja stressaavalle viikolle ! Pitäisi kyllä useamminkin käydä hieronnassa tai jossakin vastaavassa, tai sitten opetella jotain kotona tehtäviä meditaatiojuttuja. Huomaan nimittäin välillä, että on aika vaikeaa kaiken kiireen keskellä ottaa sitä tarvittavaa omaa aikaa ja rentoutua, kun mielessä pyörii kaikenmaailman tekemättömät asiat. Kellään samaa ongelmaa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti