sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Lempparit kasvoille


Uusi, ihan lemppari huulipuna Lancomelta. Sain tän synttärilahjaksi, ja voi vitsi miten kivaa onkaan, kun on kerrankin jotain laadukasta huulipunaa meikkipussissa. Itse ostan siis yleensä niitä muutaman euron Rimmeleitä. :D Oon muutenkin ollut jotenkin todella huono investoimaan meikkeihin ja kosmetiikkatuotteisiin, mutta pikkuhiljaa alan edistyä !


Lumenen Longwear Blur Foundation = paras meikkivoide ever. Mulla on suht haasteelliset kasvot, koska oon todella kalpea, mutta kasvoni vaativat myös meikkivoiteen, jossa on keskivahva peittävyys. Haluan myös, että kasvot ovat heleät eivätkä missään tapauksessa sen näköiset, että olisi kauhea maski päällä. No tässäpä näihin kaikkiin ongelmiin vastaus ! Väriltään juuri sopiva mun kasvoille, koostumukseltaan ihanan kevyt, mutta silti tarpeeksi peittävä, ja myös kestävä. Ja plussana kaiken tämän lisäksi suht inhimillinen hinta, muistaakseni 16 euron paikkeilla.

Aloin myös vasta hiljattain käyttää meikkivoidesivellintä, johon ihastuin heti ensi kokeilulta. Ehdottomasti paras tapa sutia meikkivoiteet ja valokynät naamaan. Aikoinaan käytin aina meikkisientä, jonka totesin loppujen lopuksi ihan surkeaksi vaihtoehdoksi, ja sen jälkeen päädyinkin levittämään meikkini kylmänviileästi sormin. Pitkälle on siis päästy!


Oon siitä todella onnekas, että mulla on luonnostaan paksut ja tummanruskeat kulmakarvat, mutta tarpeeksi ryhtiä niissä ei ole koskaan luonnostaan ollut. Aika harvalla varmaan on ? Lumenen Blueberry Eyebrow Shaping Wax on ollut mun luottotuote jo vuosia, enkä kulmieni muotoiluun kaipaa mitään muuta, varsinkaan siis arkisin.

Annin postauksesta inspiroituneena kipitin Sokokselle ja toin kasan Lumenen mömmöjä kotiin. Niistä lemppareina ensinnäkin tämä syväpuhdistava mineraalikuorinta, ihan huippu !
Ennen tätä investointia olin puhdistanut kasvojani vähän miten sattuu, enkä edes muista milloin olisin edellisen kerran kuorinut kasvojani, saatika sitten omistanut yövoidetta..
..mistä päästäänkin tähän seuraavaan lemppariin, eli syväkosteuttavaan yövoiteeseen. Täydellinen kombo varsinkin just tuon mineraalikuorinnan kanssa, ja kasvot kyllä tuntuukin seuraavana aamuna kosteutetuilta ja pehmeiltä.
Voi miten mun elämä nyt muuttuikaan parempaan suuntaan ! Olin tekemässä tästä vanhenemisesta ihan liian helppoa, mutta nyt voin laittaa edes vähän kapuloita rattaisiin ;D
Nykyisin myös pesen kasvoni päivittäin kunnon puhdistusaineella ja kasvovedellä, aamuisin levitän päivävoiteen puhdistetulle iholle, kun taas aiemmin en yleensä kasvoja aamulla puhdistanut, saatika niitä rasvannut ennen meikkaamista. O-ou. Itsestäänselviä asioita, mutta kai sitä vaan kuvitteli, ettei tarvitse nähdä vaivaa, jos on hyvä iho. Valitettavasti se vaan ei ikuisesti pysy hyvänä, jos ei sille anna huomiota, mutta nytpä on opittu sekin !


Ajattelin tehdä myös postauksen mun lemppari hiustuotteista, joten (varsinkin blondit) stay tuned !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti