torstai 19. maaliskuuta 2015

Pieniä haasteita

Tää kevään aurinko on kyllä ihan parasta, ja kevät on muutenkin jotenkin tosi kivaa aikaa, mutta tuo se kirkas auringonpaiste myös omat haasteensa, kuvaustilanteisiin siis. Ei sillä, on tosi siistiä, kun voi kuvata muulloinkin kun klo 11 ja 14 välillä, mutta esimerkiksi viime tiistai koitui hitusen ongelmalliseksi, kun kuvailtiin kello kolmen aikaan täydeltä taivaalta porottavan auringon alla. Vähän vaikeaa oli molemmin puolin kameraa, mutta saatiin kuin saatiinkin muutamat onnistuneet otokset kasaan. Pitäisi ehkä opiskella vähän lisää tuota "ekstreme"-olosuhteissa kuvaamista, koska tällä hetkellä kuvaan melkeinpä poikkeuksetta automaatilla (joka on siis kyllä riittänyt aika hyvin tähän mennessä), mutta olisi kiva haltsata myös nämä tällaiset kuvaustilanteet, kun valoa on ihan liikaa, ja myös tallentaa kameralle ne auringonlaskut ja pimeässä kiiluvat katujen valot. Ehkä mä teen tästä jonkun tavoitteen, tietynlaisen myöhäisen uudenvuoden lupauksen itselleni :D

Tiistain agendana oli tehdä kirppiskierros Lielahteen. Hommassa oli pientä seikkailun tuntua, kun hypättiin Millan kanssa bussiin ja haahuiltiin google mapsin kanssa ympäri ämpäri Lietsun "keskustaa". Mutta olipa kyllä aika kivat kirppikset, eikä kumpikaan lähtenyt tyhjin käsin kotiin! ;) 

Hattu - Brixton / Aurinkolasit - Asos / Paita - Carlings / Nahkahame - Kirppis / Takki - Sheinside / Laukku - Kirppis / Kengät - Dinsko

Kuvat: Milla / Lack Of Colour

PS. Kirppisjutuista puheenollen! Vein tänään ison lastin vaatteita, kenkiä ja asusteita Radio Kirppikselle, pöytään numero 71, joten nyt Manselaiset kipin kapin tekemään löytöjä!!

8 kommenttia:

  1. Jeeee, nää onnistu hyvin! :D Kaikesta säädöstä/ sokkona kuvaamisesta huolimatta, hahaa!! Toi toka kuva= <3

    VastaaPoista
  2. <3 Haluisin niin penkoon sun kirppispöytää!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kiva kuulla :)) Nyt äkkiä suunta kohti Tamperetta sitten ;)

      Poista
  3. toi sun takki on vaan niin ihana! ja koko asu muutenki kyl :)

    VastaaPoista
  4. Kiva asu ja kivan oloinen blogi, hyppäsin mukaan. :) Lietsussa on kyllä tämän kaupungin parhaat kirpparit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos ja kiva kuulla, tervetuloa mukaan ;) Samaa mieltä kirppiksistä, en edes oikein jaksa enää kierrellä keskustan kirppiksiä, kun sieltä harvoin mitään löytyy ja hintatasokin on ihan liian korkeella. Onneks on Lietsu !

      Poista