lauantai 14. helmikuuta 2015

Lääkärin takissa

Treffattiin perjantai aamupäivänä ihanan Millan kanssa, ensin höpöttelyn ja kahviyliannostuksen, ja sen jälkeen kuvausten merkeissä. Oli super kivaa ja juttu luisti Millan kanssa heti kuin vanhoilla tutuilla konsanaan. Varmasti kuvaillaan yhdessä jatkossakin, joten voi jopa olla, että täällä tullaan näkemään asukuvia vähän useamminkin ! Kuvat on otettu mun uudella, ihan parhaalla 45mm f/1.8 objektiivilla, josta kerroin edellisessä postauksessa. Oon ihan intopinkeänä tästä kuvanlaadusta, halleluuja!
Kuvat: Milla / Lack of Colour

Paita - Monki / Kaikki muu - H&M

Asiasta vielä toiseen, oon kehitellyt itselleni pienen hiuspaniikin. Kuten joku saattaakin huomata, on meikäläisen tukka melkoisen laihassa kunnossa (verratkaapa esimerkiksi tuohon sivupalkissa näkyvään kasvokuvaan), mikä johtuu siitä, että viime kesän jälkeen multa alkoi lähteä jostakin syystä ihan törkeästi tukkaa. Nyt vähän surettaa, koska viime kesänä kun leikkautin tukkani polkaksi, olin siitä ihan innoissani, koska se oli niin paksu, ja nyt tuntuu, ettei ole oikein mitään päässä, kun hiukset on sekä lyhyet että ohuet. En oikein tiedä mikä olisi avuksi, joten vinkkejä otetaan ilomielin vastaan ! Kävin jo ostamassa Life:sta jotain vitamiini+biotiini+vaikkamitä-kapseleita, ja aloitan nyt napsimaan niitä, mutta vähän kyllä houkuttelisi laittaa hiustenpidennykset tilaukseen, vaikka tiedänkin, ettei niistä loppujen lopuksi kyllä mitään hyvää seuraa, ja tukka rapistuu vaan entisestään. Hemmetti !
Mutta jottei nyt ihan angstaamiseksi menisi, niin totean, että mun elämä on ilmeisesti aika hyvää, kun tämä on mun tämän hetken isoin ongelma, hahhah. No ei vaan, vakava asia !!

Kivaa lauantaita, ystävänpäivää (ja mun syntymäpäivää ;)) tyypit!! Mä lopetan nyt hius-surkuttelun hetkeksi, ja lähden viettämään iltaa Mikon tädin häihin : ) Pus!

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia Sussu ! -mirkkuli- 😊

    VastaaPoista
  2. Jeeeee!! Ihan sika makeita nää kuvat! <3 Joo ei muutaku get ready people, kohta alkaa peseen asukuvia siihen tahtiin ettei ikinä..

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtavia kuvia !!! :0<3 nousi ihan lemppariksi!!<3 tyylikäs asu, iso peukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos<3 :) Kaikki kunnia kuvista kuuluu kuvaajalle ;)

      Poista