Lähdin maanantaina Helsinkiin tarkoituksena nähdä kavereita, laittaa ripsienpidennykset ja juhlistaa vappua. Kaikkea tuota tulikin tehtyä, ja kulutettua myös aivan liikaa rahaa. Enkä mä edellisen postauksen uhosta huolimatta onnistunut olemaan ostelematta uusia ihanuuksia, vaikka piipahdinkin vain parissa kaupassa.
Treffit parin entisen työkaverin kanssa narinkkatorin Tang Dynastyssä.
Vappunakkeja! Söytiin myös perunasalaattia ja tippaleipiä. Munkit ja sima jäi valitettavasti puuttumaan.
Helium-ilmiksiä myytiin joka nurkalla, ja pojat oli sitten menneet ostamaan pari Hello Kitty-yksilöä.
Tiistai-iltana juhlittiin porukalla. Osa oli pukeutunut ihan mahtaviin asuihin - mä taas olin tylsää enemmistöä, joka jätti pukeutumisen tällä kertaa väliin.
Baariin mä en koskaan mennyt, mutta nyt kun asiaa mietin, niin ei oikeastaan haittaa yhtään. Mentiin kylläkin keskustaan, mutta koska mulla oli kuohari-taksi-combosta sen verran epävakaa fiilis ja jokaiseen baariin näytti olevan jäätävät jonot, päätettiin, että hypätään takaisin taksiin ja lähdetään Monalle, jossa me punkattiin. Ei menneet hommat täysin putkeen, mutta oli meillä silti ihan kivaa.
Lähdettiin aika aikaisin keskiviikkona takaisin Tampereelle, vaikka Helsingissä olisikin ollut vappupiknik-menoja ja kaikkea muutakin kivaa. Ja 14 astetta lämpöäkin. Vähän näin jälkeenpäin harmittaa, mutta tuleehan noita mahdollisuuksia muulloinkin.
Minä keskiviikko-aamuna |
Tampereelle saapuessamme alkoi nälkä olla sen verran ylitsepääsemätön, että päätettiin mennä oikein kunnon vappusafkoille Flameen. Tilattiin tasottavat Strongbowt ja hamppari-ateriat. Ja oli muuten ehkä tähän astisen elämäni parhain hampurilainen. Ihan parasta sämpylää, täydellinen medium-pihvi ja siihen vielä grillattua ananasta. Mm-mmmm.
Ja nyt ollaankin takaisin arjen parissa. Buuuu.
Tosin kivaa oli päästä tänään taas Fressille kiskomaan, ja sunnuntaina me ollaankin taas tien päällä. Tällä kertaa päivän visiitti Turkuun. Toivottavasti olisi hyvä sää!
Ensi viikolla mä aion testata ensimmäistä kertaa Fressin ryhmäliikunta-valikoimasta jotain! Tiukka vatsa-jumppa tekisi ehkä tähän hätään terää.
huippuja kuvia!!:) Ja mieletön fiilis täälläkin!!
VastaaPoistaHih, kiitos:))
PoistaMistähän mie löysin sun blogin, mutta selasin varmaa pari vuotta taaksepäin tätä :) jäin koukkuu :D
VastaaPoistaVoi, ihana kuulla! :)
Poista