1.Oon aika innoissani mun mustasta hamosesta, vaikka aluksi vähän epäilinkin,
että tuleekohan sitä käytettyä. On tullut! 2. Uudet H&M for water
hapsubiksut ja olkihattu. Kesä tule jo! 3.Uusi aamiais/välipala/iltapala-lemppari: mysliä, rahkaa,
ananasta ja loraus hunajaa. Hyvää, mutta myös terveellistä. 4. Sneak peek viime perjantain työasusta; ristisukkahousut ja pitsishortsit pääsi pitkästä aikaa päälle.
5. Mikko soitti ja lauloi mulle rakkauslauluja viime lauantaina. Se on ihan paras poikaystävä.
6. Mentiin istumaan iltaa Lotan uudelle asunnolle, johon mä rakastuin päätä pahkaa. Niin hieno, jos siis pitää vanhoista taloista ja asunnoista niinkuin minä. Tunnelma heti ovesta sisään astuessa oli niin lämmin ja miellyttävä vanhoine keittiökaappeineen ja paksuine ikkunalautoineen. Eikä puhettakaan siitä kateuden aallosta, kun näin tuon parven ja sen alle rakennetun "kirjasto"-tilan. Tuli "pieni" into alkaa etsimään syksyksi jotain yhtä ihanaa itselle.
7. Sunnuntain iltapalat. Mukaan otettiin vielä dippi ja ruis-sipsit (vai mitä ne ikinä onkaan), ettei nyt ihan liian terveelliseksi menisi.
8. Treenin jälkeistä mättöä.
Päätin vähän aikaa sitten, että alan himpun verran karppaamaan. En mitenkään ankarasti, mutta aion kuitenkin reippaalla kädellä vähentää leivän, pastan, riisin ja perunan syöntiä. Toki annan itselleni myös joinakin päivinä armoa, koska osaan sanoa jo nyt, että liian tiukkaan diettiin en pysty. Jokatapauksessa, huimaa edistystä tämäkin!
9&10. Kävin maanantaina ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen jumpassa. Ja voi elämän kevät, että mua hävetti siellä. Tiesin kyllä, ettei mun kunnossani ole kehumista, mutta en osannut odottaa, että mä en pysyisi enää rytmissäkään mukana ja yksin kiroaisin takarivissä kun lihaksiin sattuu niin saakelisti. Mutta mä olin nimenomaan se tyyppi. Jotenkuten selvisin jumpan loppuun, ja vannoin, että tänne en enää palaa, vaan pysyttelen vanhalla kunnon kuntosalilla, mutta nyt kun olen päässyt pahimmista fiiliksistä jo eroon, voisin ottaa ihan haaste-mielessäkin tavoitteeksi käydä vaikka kerran viikossa jumppaamassa. Eiköhän siihenkin hommaan pääse ihan hyvälle, kunhan ei vaan luovuta. Kyllä mä olen ehdottomasti enemmän sali-tyttö, mutta olisihan siihen kuntoon/liikkuvuuteenkin kiva saada kohennusta.
11. Keskiviikkona menin ottamaan uudet passikuvat, joista tuli muuten taas niin järkyttäviä, että en oikeasti enää tiedä mitä sanoisi. Ajokortti-kuvat nyt vielä menettelee, mutta yhtään minkäänlaista passikuvaa musta ei näköjään saa.
Kuvien oton jälkeen lampsin poliisiasemalle tarkoituksena anoa uutta passia. Sisään astuessani, huomasin vuoronumero-laitteessa ison kyltin "jonotus aika tällä hetkellä noin 3 tuntia"... Siis mitä ihmettä?? Kaksitoista tiskiä, joista kolme oli käytössä. Jep jep. Odotin tunnin, kunnes päätin, että lähden syömään, koska mua ennen oli vielä 15 henkeä. No, tottakai siinä kävi sitten niin, että kun tulin takaisin, niin mun vuoroni oli mennyt. En tiedä miten se oli mahdollista, mutta näin nyt sitten kävi. Eikä siinä vaiheessa vuoronumeroja enää jaettu, joten homma oli sitten siltä päivää menetetty. Tänään mä menin takaisin, aikaisin aamulla, toiveikkaana, mutta enpä helvetti soikoon päässyt tälläkään kertaa tiskille asti. Mulla alkoi työt 9:45, joten täytyi luovuttaa, vaikka hyvin lähelle vuoroani pääsinkin. Ei auta kun luovuttaa tältä viikolta ja palata ensi viikolla asiaan. Isoo keskaria Tampereen poliisitalolle!
12. Keskiviikon MM-lätkä meiningit Ukko Nooassa kera Mikon ja mun Carlingsin työkavereiden. Otettiin parit bisset ja jännitettiin. Ja ihan metsäänhän se peli sitten meni. Oon ollut tänä vuonna aika huono Suomi-fani, kun meillä ei ole enää telkkaria, enkä mä ole oikein jaksanut lähteä muuallekaan katsomaan. Parina viime vuonna olen nimittäin ollut suhteellisen fanaattinen, joten nyt vähän harmittaa, kun ei ole sellaista samanlaista innostusta. Toki se varmaan tulee vielä, jos Suomi pääsee pidemmälle peleissä.
Tiistain musta-kultaista työasua.
Tämän kesän ensimmäiset arskanotot, check! Voi sitä fiilistä!
14. Keskiviikko venyi aika pitkäksi kun päädyttiin isolla porukalla Europaan ja sieltä vielä Mikon isän kanssa Ilonaan. Niinpä. Mulla oli hauskaa, vaikka vähän ehkä tulikin vedettyä liikaa kaloreita, muttei kuitenkaan liikaa alkoholia. Tai ei musta ainakaan siltä tuntunut. Seuraavana päivänä mentiinkin sitten Mikon, Mikon äidin, Lauran (aka kämppis) ja sen perheen kanssa syömään. Me oltiin jo ajateltu jotain darra-mättöä, mutta päädyttiinkin sitten a la carte ravintolaan Astoriin. Alkupaloiksi syötiin mm. aurajuusto etanoita. Oli muuten mun ensimmäinen etana-kokeilu, ja ihan positiivinen sellainen. Kun ei ne etanat siellä miltään maistuneet. En mä tiedä maistuuko ne muutenkaan miltään.
15.Pääruuaksi metsästäjänleikettä ja perunamuusia. Jouduin vähän kyllä pettymään annokseeni, koska olin odottanut jotain erilaista. Nyyh.
16. Onneksi kuitenkin jälkkäri pelasti; konjakkimansikoita ja vanilja-jätskiä. Jäätävän hyvää.
17&18. Astorista mentiin Hämeenpuistoon Eurooppa-katua (oikealta nimeltään kai Eurooppalainen ruokatori) ihmettelemään. Eri maista tulleet myyjät möivät kaikkea ihanaa, kuten esimerkiksi itsetehtyjä sipsejä, juustoja, lihaa ja kuorrutettuja hedelmiä ja marjoja. Me ei ostettu mitään, mutta haisteltiin sitäkin enemmän ilmassa leijuvia ihania tuoksuja. Tuli jotenkin todella kesäinen fiilis.
Tänään on tarkoitus ottaa taas pari lasillista, ja huomenna sitten Mikon äidin luo grillaamaan äitienpäivän merkeissä. Adios!

toi sun kultaketju on vaan niiiin siisti!
VastaaPoistaKiitos:) Bongasin sen Seppälästä :D
PoistaSun tiistain työasus on ihan mieletön!
VastaaPoistavoi kiitos ihana:)
Poista