maanantai 1. kesäkuuta 2015

KESÄN EKAT

Palataan hetkeksi takaisin kesään, joka näyttäytyi meille viime lauantaina. Vedin jalkaani ensimmäistä kertaa tälle vuotta sandaalit ja lähdin kuvausreissulle myös ilman paksumpaa paitaa tai takkia, ja tarkeni kuulkaas aivan hyvin! Vitsi miten ihanaa. Pakko oli poiketa myös torijäätelöille.

Päätin myös kesän kunniaksi jättää hiukset suoristamatta, joten tässä teille todistetta siitä, miltä meikäläisen tukka näyttää kun sille ei tee suihkun jälkeen mitään. Yleensä siis aina käsittelen hiukseni ennen kotoa poistumista, mutta silloin tällöin iskee sellainen fiilis, että voisi antaa niiden olla vaan kiharana. Ja ehkä se on vaan omien korvien välissä se ajatus, että luonnonkiharat hiukset näyttää kauhealle, ja siis nimenomaan omat hiukset, ei muiden luonnonkiharoissa taas ole mitään vikaa. Hahah. 
No mutta mikä on tuomio, jätänkö useemminkin tukan laittamatta? :D

Myös jalkaan päätyneillä sandaaleilla on hauska tarina. Kengät on vanhat Biancon nahkasandaalit, jotka on lojuneet mun kirppispöydissä jo pariinkin otteeseen, eikä niitä oo kukaan omaksi halunnut. Toki sandaaleissa on pieni vikakin, kuten joku tarkkasilmäinen saattaa lähikuvasta bongata, mutta se ei käyttöä haittaa millään tapaa. No, nyt sitten, ehkä tän gladiaattorisandaali-buumin ansiosta, aloin nähdä nää kyseiset sandaalit ihan uudessa valossa, ja päätinkin ottaa ne kirppiskamoista takaisin käyttöön. Hyvä siis, ettei kukaan niitä multa ostanut. Olis varmaan harmittanut. 

 Hattu - H&M / Paita - Weekday / Housut - BikBok / Kengät - Bianco

Kuvat: Mikko McMenamin

6 kommenttia:

  1. haaveilen juuri ihanan loivista luonnonkiharoista hiuksista! eiköhän vaihdeta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Kai se menee aina niin, että haluaa sitä mitä itsellä ei oo :D

      Poista
  2. Olen samaa mieltä Mariannen kanssa, minäkin voisin tehdä vaihtokaupat sun kanssa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö : )) No jos yhtään lohduttaa, niin ei tää kyllä helppoa ole tän tukan kanssa :D luonnonkihara hius, ainakin siis tää mun, on sellanen, että sillä on ihan oma tahtonsa, jolle ei pahimpina päivinä mahda yhtään mitään. On näitä hyviäkin päiviä, kun tukka kihartuu kivasti, mutta sitten on niitä vähemmänkin hyviä :'D

      Poista
  3. Susanna!! Nyt heität tukan laiton hiivattiin kesäksi <3 Ihana tukka!

    - Milla K / Lack of Colour

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaaaa! Ehkä mä otan tavotteeksi ainakin vähentää ;) Kiitooss<3

      Poista