perjantai 29. toukokuuta 2015

PERUSVAATTEITA JÄLJITTÄMÄSSÄ

Oon ottanut tavoitteeksi hankkia vaatekaappiini laadukkaita, perus vaatteita. Perusvärejä perusmalleissa. Niin tylsää, mutta myös niin järkevää. Aina niitä simppeleitä juttuja kuitenkin tarvitsee, ja melkein joka päivä jotakin sellaista päällensä vetää, vähintään jonkun vähän "erikoisemman" jutun kaveriksi, joten päätin, että hankin niitä sitten samantien laadukkaissa materiaaleissa, jotta ne näyttää hyvältä ja kestää pidempään. Mitään ihan villejä sijoituksia en aio tehdä, eikä sellaiseen olisi varaakaan, mutta esimerkiksi viime viikon Pre Helsinki Shopissa oli Samujin neuleita käsittämättömän edukkain hinnoin myytävänä, joten tottakai tartuin tilaisuuteen. 


Vaaleampi yksilö on malliltaan vähän lyhkäisempi, ja se on tehty puuvillasta ja pellavasta. Matsku on jotenkin yhtä aikaa tosi paksua, mutta silti vilpoisaa, joten menee siis varmasti ihan hyvin kesälläkin.

Paksumpi, ruskea villapaita, on angoraa ja merinovillaa. Tääkin on ollut itseasiassa käytössä jo nyt, vaikka paksu onkin, mutta se toimi ainakin erittäin hyvin ohuen takin alla terassilla istuskellessa. Ja no, Suomen kesä... ;D Tää menee siis vielä heinäkuussakin, haha.

Ostoslistalla on vielä perus raitapaita, musta nahkalaukku ilman mitään ylimääräisiä härpäkkeitä ja laadukkaat mustat nilkkurit. Se, milloin saan ne sitten oikeasti hankittua, on asia ihan erikseen. :D Liikaa on kaikkia muitakin houkutuksia, ja siinä käy aina hyvin helposti niin, että ne järkevät perusvaatteet jää sinne kaupan hyllylle.

2 kommenttia:

  1. Mun täytyis tehdä myös tämmöinen päivitys vaatekaappiin! Perus V-aukkoset t-paidat oon jo bongannut kaikissa perusväreissä ja kaksi ihanaa mohair neulettakin ovat löytäneet tiensä vaatekaappiini. TÄYDELLISET nahkanilkkurit ja nahkatakki, tosin ovat vielä hankinnassa...ja esim. Acnella on aikas kivoja kumpaakin kategoriaan, mutta niinkuin sanoitki....tiedä sitten milloin nää saa hankittua :'-DD

    rolssi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Acne ja Net a porter on ollu mullakin selauksessa, mutta ihan vielä ei oo varaa :D aina voi kuitenkin haaveilla ja suunnitella ;D some day, some day !

      Poista