tiistai 7. huhtikuuta 2015

LÖKÄPÖKSYISSÄ

Ihan kamala otsikko, tiedän, mutta se kuvastaa kyllä toisaalta aika hyvin sitä mitä mulla oli viime sunnuntain kuvissa päällä. Poistuin kyseisen asuni kanssa aika rohkeasti mukavuusalueeltani, koska ensinnäkään tällä kertaa mulla ei ollut minkäänlaista hattua päässä (!!), mikä on todella harvinaista, ja toiseksi, yhdistin löysän yläosan myöskin löysään alaosaan. Housut oli kaikenlisäksi vielä ainakin yhden koon liian isot, joten ne roikkui oikein ekstrapaljon. Rakastan pitää löysiä vaatteita, mutta yleensä joko ylä- tai alaosa on vähän ihonmyötäisempää, tai sitten yhdistän löysään yläosaan esimerkiksi hameen. Vähän aikaa kesti ennen kuin löydettiin se kaikista imartelevin kuvauskulma tällaiselle asuyhdistelmälle, mutta olin kyllä loppujenlopuksi tyytyväinen näihin kuviin. 

Mitäs siellä ollaan mieltä, lököasu yay or nay ? :)

Takki - Carlings (miesten) / Kauluspaita - H&M  / Housut - Monki / Kengät - Adidas (kirppis)

Kuvat: Milla / Lack Of Colour

Oon myös aika fiiliksissä näiden kuvien tunnelmasta, joka on ainakin mun mielestä ihan erilainen, koska kerrankin vilautan vähän hammasrivistöäni. Oon jostain syystä omannut sellaisen perus "ruotsalais bloggaaja"-syndrooman, että aina pitää näyttää lähestulkoon nyrpeältä. Ei siinäkään siis mitään vikaa ole, ja voin luvata, ettei tänne tästäkään lähtien pelkkiä hymytyttö-kuvia ilmesty, mutta ihan hauskaa on välillä vähän kokeilla tällaistakin. Tältäkin osin siis poistuttiin mukavuusalueelta, koska voin tässä nyt paljastaa, että aloin hymyilemään kuvissa (siis niin, että hampaatkin näkyy) vasta viimeisen vuoden sisään, joten voisi sanoa, että tää on pieni askel muulle maailmalle, mutta aika valtava askel mulle !

2 kommenttia:

  1. Ihanan pirteitä kuvia! ♥ Itekin tulee hymyiltyä ihan liian harvoin kuvissa, mut se on niin fiiliksestä kiinni. Sillon kun se hymy tulee vahingossa, niin ne on mun lemppareita. :) Kyl sen sit näkee, jos väkisin yrittää vääntää jotain irvistystä naamalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei sitä hymyä ainakaan pidä liikaa miettiä siinä kuvausvaiheessa, koska sit se ei kyllä ainakaan onnistu :D kiitti paljonnn <3

      Poista