maanantai 2. maaliskuuta 2015

Sunnuntaitreffit

Bloggaaminen on ollut mun harrastus pitkään, monia vuosia. Ja siis nimenomaan harrastus, vähän niinkuin jollekin toiselle esimerkiksi jalkapallo tai salilla käynti. Bloggaamisessa vaan on se "huono puoli", että se on yleensä kovin yksinäistä hommaa, tästä kun puuttuu se yhteisöllisyys mitä monista muista harrastuksista löytyy. Sen takia onkin ihan mieletöntä, kun välillä pääsee tutustumaan uusiin, samanhenkisiin kanssasisariin ja oikein luvan kanssa höpöttelemään bloggaamisesta ja kaikesta siitä, mitä se pitää sisällään. Eilen oli yksi tällainen hetki, kun treffattiin Annin kanssa Jyväskylässä. Anni oli juuri niin ihana, kuin mä olin kuvitellutkin, avoin ja kiinnostunut. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka, mutta valitettavasti aika loppui kesken, kun mun täytyi hypätä jo Tampereen bussiin.

Olin vähän puoliteholla näitä kuvia ottaessa (edellisen illan juhlintojen ansiosta), mutta kyllä multa vähän hymyäkin irtosi, eikä arskatkaan jumineet naamalle koko ajaksi. Uusi, alesta napattu kevättakkikin pääsi ensimmäistä kertaa päälle, ja mä ainakin fiilistelin!
Takki - H&M / Poolo - Uff / Farkut - H&M / Kengät - Nike

Kuvat: Annieveliina

4 kommenttia:

  1. Tuosta kyllä itsekin haaveilee. Että voisi löytää bloggaavia tuttavia lähialueelta tai miksei kauempaakin. Ja olenhan onnekseni kyllä muutaamaan jo törmännyt. On niin mahtavaa päästä juttelemaan molemmille tärkeästä, yhteisestä asiasta!

    Löysin sun blogiin vasta ihan äsken ja jäin kieltämättä koukkuun. Sulla on tosi inspiroiva tyyli ja postauksissa laadukasta sisältöä. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuuus, kiitos kovasti :)) huippua kuulla!

      Ja eikun blogitutuille treffikutsuja menemään! ;)

      Poista
  2. Mun pittää tulla kyläilemään joku päivä kun ei oo pitkä matkakaan! Oli ihan huippua nähdä ja oot aivan mieletön tyyppi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule samat sanat! <3 ja todellakin pitää ! Pidetään oikein kunnon Tampere-päivä! :D

      Poista