keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kesäikävä

Voihan talvi, pakkanen ja pimeys. Oikeastaan tää talvi on ollut ainakin tähän mennessä aika iisi, ei oo ollut talvimasiksesta tietoakaan, mutta onhan toi ainainen auringonvalon puute ja kylmä viima silti ihan hanurista.
Spotifysta raikaa tällä hetkellä First Aid Kitin Emmylou ja mä haaveilen kesästä. Mun viime kesä päättyi Nauvon upeisiin saaristomaisemiin, jossa vietettiin pari päivää mun ystävien mökillä oleillen. Tuuli oli kylmä silloinkin, eikä nyt varsinaisesti edes ollut enää kesä, vaan taidettiin olla jo syyskuun puolella, mutta se oli mun kesäloman viimeinen viikonloppu ennen koulun alkua ja tietynlainen lopetus sille kesää kuitenkin. Pelattiin korttia, syötiin ja juotiin, sytytettiin oma pieni kokko ja katseltiin kun Silja Line lipui ennen puolta yötä saaren ohi upeat valot loistaen tummaa merta ja taivasta vasten. Kirjoitettiin myös kaikki tulevaisuuden itsellemme kirjeet, jotka aiotaan lukea parin vuoden päästä. Mä olin onnekseni jo siinä kohtaa sen verran merisairaana (lue: viineissä), etten muista juuri mitään mitä omaan kirjeeseeni rustasin, joten innolla odotan sen avaamista. Hahah!


Kesästä puheenollen! Oon aivan täysin unohtanut kertoa teille yhden ihan mielettömän uutisen ! Nimittäin sen, että mä aion viettää ensi kesän Helsingissä, koska mä pääsin työharjoitteluun Miltton Showroomille ! Niin siistiä !!! En malttais enää yhtään odottaa, vaikutti nimittäin niin kivoilta kaikki tulevat työtehtävät, showroomin tyypit, ja ylipäänsä koko Miltton Showroomin konsepti. Olin haaveillut tästä harjoittelupaikasta jo pitkään, joten voitte vaan kuvitella, kuinka innoissani oon ollut, kun mun haaveet kävi toteen !

4 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia <3 Mullakin on ikävä kesää :( Onnea kesätyöpaikasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos : ) ja hei onneks ollaan jo talven kevätpuolella, kyllä se kesä sieltä pikkuhiljaa tulee! :D

      Poista
  2. Vitsi Milttonin tytöt on niin kivoja :--) Onnea!

    VastaaPoista