Luvassa pientä koostetta viimeaikaisista aktiviteeteista.
Ollaan saatu meidän kämppä asuttavan näköiseksi, ja tehtiin mulle oma pieni nurkkaus olohuoneeseen. Yksityisyyttä ei juuri ole, mutta en mä sitä oikeastaan tarvitsekaan. Olkkarissa ollaankin koko konkkaronkka viihdytty leffojen, sarjojen ja ruuan merkeissä. Ollaan kokkailtu paljon, tai lähinnä mun vaimoni ovat päässeet soppakattiloiden äärelle, koska mua ei siihen yhtälöön välttämättä kannata yhdistää. Mä oon aivan käsi ruuanlaitossa, ellei joku jo tiennyt.
Silloin tällöin ollaan piipahdettu lähistöllä sijaitsevissa (ja niitähän muuten riittää) ravintoloissa ja pubeissa, ja viime viikon keskiviikkona päädyttiin myös ihan elokuvateatteriin asti Les Miserablesin houkuttelemina. Leffa oli loppuunsa tosi jees, vaikka se vähän raskas olikin kaiken sen melankolisen hoilottamisen ansiosta. Anne Hathaway kuitenkin sulatti mun sydämen ja meinasi saada mut tirauttamaan pari kyyneltäkin. Enkä mä oikeasti ihmettele mistä ne kaikki oscarit ja muut tunnustukset on tulleet.
Oon päässyt tekemään vähän enemmän nyt töitä, Carlingsilla varsinkin, ja kuten kuvatekstistäkin huomaa, se on ollut varsin mieleistä hommaa. Kaikki menee siis vallan mainiosti täällä Mansessa (vihaan by the way tuota kutsumanimeä), vaikka mä vähän aluksi epäilinkin.
Ikävä on kylläkin Helsingin kavereita, että jos nyt satutte lukemaan, niin olis kivaa jos tulisitte kylään!
Mukavaa perjantai-iltaa ja ennenkaikkea ihanaisten naisten päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti