Katsoin uusimman Vain elämää-jakson, ja voi vitsi se oli taas symppis. Jo jonkin aikaa sitten tulleen Jonne Aaron-jakson kautta mä löysin taas Negativen monen vuoden jälkeen. Teininä mä olin hetken aikaa fani.
Ostin myös uuden pipon, josta tulin todella iloiseksi. Olen lähiaikoina muutenkin löytänyt ja saanut aika täydellisiä juttuja, kuten karvaliivin. Ja sulkakorvikset.
Olen treenannut kovaa (ainakin omalla mittapuullani), ja saanut huomata, miten paljon olen kehittynyt. Tulee jotenkin tosi hyvä fiilis, kun rehaa naama punaisena niiden painojen kanssa ja pääsee vähitellen lähemmäs asettamiaan tavoitteita. Edellisen treenin sain tehdä ylhäisessä yksinäisyydessäni, ja se oli ihan parasta. Kerrankin sain surutta huutaa, kun en meinannut enää jaksaa. Niin ne järkäle-miehetkin aina huutaa.
Lauantaina me käytiin katsomassa uusin Twilight, vaikka mua vähän hävettääkin se myöntää. Odotukseni eivät olleet onneksi erityisen korkealla, joten ei tarvinnut ainakaan pettyä. Nyt mä odotan Hobittia. Ja sen kohdalla odotukset ovat puolestaan äärimmäisen korkealla.
Treffasin pitkästä aikaa isosiskoani. Vaihdettiin kuulumisia ja pyörittiin Stockmannilla sekä sen tuntumassa. Ihailtiin valoja ja joulukuusia. Stockan joulumaa oli samalla sekä hiton överi että suloinen.

Minkä takia oot ruennu kirjottaa samallalailla kuin asking for trouble -blogin pitäjä...
VastaaPoistaSä olet varmaan se sama tyyppi, joka väitti mua MFF-blogin matkijaksi.. :D En mä mielestäni edelleenkään matki ketään. Joskus kirjoitan joskus en, eikä mulla mielestäni ole mitään tietynlaista tyyliä tehdä sitä :) Mutta kiitos kysymästä!
VastaaPoista