Viime viikon torstaina sain lisää väriä käteen. Tatskaus-tuolissa istuin tällä kertaa viiden tunnin ajan, ja voin valehtelematta sanoa, että mikään ei ole koskaan sattunut niin paljoa kuin tuo. Välillä teki mieli itkeä, välillä taas huitaista tatskaajaa naamaan ja välillä oikeasti mietin, että pyytäisin sitä lopettamaan. Mitään noista edellä mainituista ei kuitenkaan tapahtunut, vaan päätin taas, että ei auta kun kestää vaan, koska edessä päin se olisi jokatapauksessa jossain vaiheessa.
Edelleenkin käsi on siis kesken, ja jatkoa sille saan syyskuussa. Ihan vähän jo hirvittää, koska seuraava kerta on jälleen värittämistä, kuten tämä viime viikkoinenkin oli, ja tiedän nyt varsin hyvin kuinka kauhealta se voi tuntua.
Mitään kovin ihmeellistä en ole viitsinyt enkä viitsi hetkeen päälleni pistää, kun käsi on koko ajan rasvan peitossa ja tatuoinnistakin irtoaa epämääräistä möhnää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti