perjantai 3. helmikuuta 2012

Cracks, holes and knots

 Hrrrrr,
täällä on hurjana pakkasta jo miljoonatta päivää, ja mua alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Jotenkin masentaa, kun ajattelin vielä pari viikkoa sitten, että onpa ollut kiva talvi, erittäin epä-suomalainen sellainen, mutta sittenpä ne pakkaset sieltä pamahtikin.
Ei oikein huvita liikkua mihinkään tossa säässä, mutta hankalaa on olla liikkumatta.
Hyvä puoli tässä on kuitenkin se, että oon parina päivänä jäänyt tuntejen jälkeen vielä koululle tekemään hommia, kun ei ole houkutellut tuo uloslähtö. Tälläkin hetkellä yritän vääntää enkun tunneille cv:tä, ja academic statementia, mikä se sitten ikinä onkaan.
Voisin tässä samalla esitellä vähän viime aikoina tehtyjä koulujuttuja.
 Ollaan väännetty photarilla erilaisia kuoseja, ja tässä muutamia mun tuotoksia:

 Helppoa ja hauskaa. Tuota halkeama-kuosia mä suunnittelin jo mun edelliseen mallistoonikin, jota ollaan edelleentyöstetty tän jakson puitteissa. Ensi viikolla, tai sitä seuraavalla päästäänkin tositoimiin, eli painamaan kuoseja kankaille.

 Yllä neulemalliston (jota teemme "normaali"mallistojemme rinnalle) ideataulua ja värejä.
Mä en tiedä neulomisesta yhtikäs mitään, mutta visioita mulla kyllä on! Ja ei kai meidän todellisuudessa mitään tarvitse neuloakaan, toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti