Mähän siis tosiaan opiskelen vaatesuunnittelijaksi, mutta sitä työtä en ainakaan tällä hetkellä näe mun ammattina. Tuntuu ehkä jonkun mielestä typerältä, että mä opiskelen joksikin, jota en edes halua olla, mutta tältä alalta valmistuneena kun pystyy suuntautumaan myös noihin mun haavetehtäviin, niin en nää mitään pakottavaa syytä vaihtaa koulua, vaikka kai sekin olisi mahdollista. Tottakai vaihdan sitten jos siltä tuntuu, mutta en tosiaan vielä ole täysin varma, mitä mä haluan, joten tuolla sitä on hyvä miettiä.
Vaatesuunnittelu on ihanaa ja mikäs sen siistimpää olisi, kun nähdä oma tuotos jonkun päällä, tai ylipäänsä saada oma mallisto valmiiksi. Ko. työ on kuitenkin todella rankkaa ja vaatii hurjan paljon mielikuvitusta, jota mulla ei omasta mielestäni ole vielä ainakaan tarpeeksi, että mä voisin tuollaista työtä elääkseni tehdä.
Saa nähdä (onhan tässä vielä vajaat kolme vuotta opintoja edessä), että mikä musta kehkeytyy, vai kehkeytyykö mitään.
Tässä jaksossa me tehdään isompaa mallistoa, jonka pohjalle on keksittävä jokin tarina, ja sitä mä olen tässä pohtinutkin, ja itseasiassa saanutkin aika hyvän idean, ja suunnitellut myös osan vaatteista, mutta ei siitä vielä sen enempää. Opiskellaan myös liiketoimintaa, joka on itseasiassa aika kiinnostavaa, vaikka en olisi osannut ajatella, että sellaisesta pitäisin. Kaikki muu tässä jaksossa onkin sitten toisarvoista, kuten esim toi ruotsi ja taidehistoria ... buuhuu.
Kaikista eniten tällä hetkellä mä odotan sitä päivää, kun uudet ykköset astuu sisään. Vaikka musta onkin tosi epäreilua, että ne sai lomailla pari viikkoa pidempään kuin me.. mutta jokatapauksessa, kivaa nähdä sitten niitä uusia naamoja, ja varsinkin niitä tuttuja, jotka on päässeet sisään! Tulkaa moikkailemaan, jos näätte mun huitelevan jossain päin Turoa tai Piispankadun kampusta :)
Täällä mä opiskelen suurimman osan ajasta, tosi "viehättävä" rakennus.
Nää ei sitten ole mun piirtämiä, jos joku erehtyi niin luulemaan. :DD
Mun pitkäaikainen lemppari suunnittelija on Burberry, ja lähinnä vielä Burberry Prorsum. On niitä toki muitakin.
Ps. Tais Pekka Poudan sääennusteet mennä vähän perseelleen, koska mä en nää tässä jäisessä ilmassa ja vesisateessa mitään merkkejä helleviikosta? Nyt mä kietoudun villapaitaan ja lähden ostamaan yhdelle ihanalle synttärilahjaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti