Oman mallistoni nimeksi tuli Erosion, joka on siis vuolden 2012 kevät/kesä-mallisto. Kohdehenkilöksi valitsin 25-vuotiaan naisen, joka asuu New Yorkissa, opiskelee lakia ja on luonteeltaan päättäväinen ja itsenäinen.
Inspiraationa toimivat kivet, lohkareet, hiekka ja oksat.
Tässä muutamia kuvia portfoliostani (valo heijastuu todella ärsyttävästi noihin kuviin, tiedän. Olisinhan mä tietysti voinut vähän enemmän uhrata aikaa tolle kuvaamiselle, mutta kyllä noistakin selvän saa!)
Malliston esityskuvia.
Mallistolakana, jossa näkyy siis kaikki malliston tuotteet (yhtä korua lukuunottamatta), ja nuo ruudut kuvastavat sitä minkä värisinä ko. tuotteita saa.
Värikartta ja materiaalikartta.
Portfolioon kuului näiden lisäksi myös ideakartta, henkilökuvaus, tasokuvat kaikista malliston tuotteista ja poikkileikkauskuvat, joissa näkyvät tuotteiden rakenteet.
Kuvia valmiista topista, hameesta ja korusta. Kuvaajana toimi ystäväni Hanna.
Valmistin myös läppärilaukun, jota värjäsin, painoin ja kirjoin itse. Alemmassa kuvassa näkyy siis myös laukun vuori.
Malliston arvioinnit pidettiin tiistaina. Siinä tuli sitten tutustuttua reiluun kahteenkymmeneen mallistoon! Omasta mallistostani sain vaihtelevaa palautetta. Hametta ja laukkua kehuttiin, paidasta oli vähän erilaisia mielipiteitä. Olisin toivonut vähän enemmän rakentavaa kritiikkiä, kuin pelkkiä haukkuja, mutta sellaiseen saa kai sitten tottua. Nyt on onneksi kesäloma, joten ei tarvitse stressata mitään kouluun liittyvää! Kesäloman ajan opiskelen kylläkin italiaa ja ruotsia, mutta niistä en aio ahdistua. Teen sen minkä ehdin.
Tiistaina juhlittiin muutaman luokkalaisen kanssa koulun loppumista pelaamalla rappa kaljaa. Oli ihan huippu hauskaa keksiä niitä selityksiä ja varsinkin jos joku erehtyi luulemaan omaa ehdotustani oikeaksi. Valitettavasti hävisin kaikille muille, enkä tiedä miten selviän siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti