maanantai 22. heinäkuuta 2013

Savossa

Oltiin Mikon kanssa viikko sitten käymässä mun kotihoodeilla Iisalmessa. Oli itseasiassa aika rentouttava reissu, ja tuli tehtyä paljon kaikenlaista.

Ruusupuskia meidän pihassa.
Tykätään näin paljon toisistamme.
Ihana äiti.
Sunnuntaina mentiin mummola-reissun jälkeen veneilemään. 
 Välillä vähän nukahdettiinkin.
Mikko pääsi myös ohjaamaan.
Maanantaina iskä heitti meidät Kuopioon, ja mentiin tsekkaamaan paikallinen Ikea ja Matkus-kauppakeskuksen anti. Mähän en siis ollut koskaan ennen elämässäni käynyt Ikeassa (niinpä......), joten intopinkeänä kirmailin siellä ympäriinsä ja olisin halunnut ostaa kaiken. Pelkkä paistinpannu kädessä kuitenkin poistuttiin, koska ei olisi ollut mitään järkeä raahata jotian hyllyjä junaan. Räpsin kuvia kaikesta kiinnostavasta, ja menen sitten syksymmällä Tampereen ikeasta ne hakemaan.
Poikettiin lounaalle Hanko Sushiin. Oli muuten ihan sika hyvää! Annos vaan loppui ihan liian aikaisin, olisin jaksanut vielä toisen samanlaisen satsin!
Pusukuviin on hyvä lopettaa.
Tämä viikko meneekin aika kiireisissä merkeissä; kuusi päivää töitä, reissuun valmistautumista, ripsihuoltoa, Jyväskylä-visiittiä, treenejä ja Mikon syntymäpäivää. Mä aion olla koko viikon pelkkää hymyä, koska mulla on aivan suunnaton määrä perhosia vatsassa!

6 kommenttia:

  1. Ihanan miehen kyllä oot löytäny ;) T. KAISU

    VastaaPoista
  2. Ihanat hiukset sulla! :) Ja kiva blogi!

    http://eerika-justthinkaboutit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. hehee kiitos:') vähän kyllä jo lähentelee ällö-siirappisuutta :D

    VastaaPoista